Vinkit kesätyöhakuun: Näin onnistut kesätyönhaussa
Elämme kesätyönhaun kannalta vilkasta aikaa, kun yritykset etsivät kesäksi uusia ja innokkaita tekijöitä. Kesätyönhaku alkaa usein jo joulun aikaan ja jatkuu pitkälle kevääseen. Aikainen lintu madon nappaa ja kesätyöhaun kanssa kannattaakin olla ajoissa ja aktiivinen.
Olet sitten jo kokenut kesätyöntekijä tai suuntaamassa kohti ensimmäistä kesätyötäsi, keräsimme muutamia vinkkejä, joiden avulla onnistut kesätyönhaussa.
Kokoa CV:seesi ja hakemukseesi haettavan työn kannalta oleellisia tietoja
Hakemuksesi ja CV:si, eli ansioluettelosi, perusteella rekrytoijat saavat sinusta arvokasta tietoa, joiden avulla saatat saada kutsun haastatteluun! Kerro CV:ssä ja hakemuksessasi työkokemuksestasi ja erilaisista projekteista, joissa olet ollut mukana.
Avaa työkokemustasi hieman: jos olet aiemmin työskennellyt asiakaspalvelijana, voit kertoa esimerkiksi millä kielillä ja missä kanavissa olet palvellut asiakkaita. Myös erilaiset harrastustoiminnat ja vastuuroolit kannattaa hakemuksessa kertoa varsinkin, jos työkokemusta ei vielä ole kertynyt. Vaikka se saattaa tuntua raskaalta, kannattaa CV ja hakemuskirje päivittää jokaista hakemaasi työpaikkaa varten erikseen ja korostaa niitä taitoja ja ominaisuuksia, joista on hyötyä juuri kyseisessä työtehtävässä.
Tee esimerkiksi näin: ”Pelaan jalkapalloa puolustajana. Joukkuetoiminnassa olen oppinut tärkeitä kommunikointitaitoja, joiden avulla osaan toimia ryhmässä paremmin ja ottaa muut huomioon tiukassakin paikassa”
Jännitys kuuluu asiaan
Haastattelut ja hakemusten lähettäminen saattaa jännittää ja se on ihan ok ja kuuluu asiaan. Muista, että rekrytoijakin on vain ihminen eikä halua sinulle pahaa, päinvastoin! Rekrytoija toivoo sinun onnistuvan ja löytävänsä haettavaan tehtävään sopivan henkilön.
Emme voi kuitenkaan ikinä liikaa painottaa, että kamalintakin jännitystä voi lievittää olemalla oma itsensä. Jos jännitys on osa sinua, niin anna sen olla! Sitä mitä ei voi piilottaa, kannattaa korostaa. Jos siis jännittäminen tuntuu olevan este esimerkiksi työhaastattelussa, voit valmistautua haastatteluun tutustumalla useimmin kysyttyihin haastattelukysymyksiin ja kirjoittamalla vastaukset ranskalaisin viivoin ylös paperille.
Ota muistiinpanosi mukaan työhaastatteluun ja käytä niitä tarvittaessa apunasi, mikäli jännitys vie sanat suusta. Voit myös kertoa heti haastattelun aluksi rekrytoijalle jännittäväsi, se usein helpottaa tilannetta ja rekrytoija voi pyrkiä lieventämään jännitystäsi. Muista myös, ettet ole ensimmäinen etkä viimeinen työnhakija, jota haastattelutilanne jännittää 😊
Älä puhu vain itsestäsi
Kesätyörooleja on paljon erilaisia. Osassa tehtävissä onnistuakseen pitää olla jonkin alan koulutusta tai aikaisempaa kokemusta. Jossain tehtävissä puolestaan edellytetään tiettyä ikää. Esimerkiksi lääkäriksi ei usein pääse kesätöihin ilman alan pohjustavia kursseja tai alkoholia anniskelemaan ilman täysi-ikäisyyttä. Onneksi kuitenkin tarjolla on myös paljon kesätöitä, joita on mahdollista hakea iästä tai osaamisesta huolimatta.
Etsit sitten itsellesi uutta suuntaa kokeilemalla erilaisia kesätyömahdollisuuksia, kerrytät kokemusta tietyltä alalta jatkoa ajatellen tai yrität kerryttää säästöjä jotain hankintaa varten, muista ainakin tämä: älä puhu vain itsestäsi.
Vaikka työnhaku on itsensä myymistä rekrytoijalle, muista näyttää innostuksesi myös yritystä tai työtehtävää kohtaan. Kerro, mikä sai sinut vakuuttuneeksi hakea paikkaa tai mikä työpaikassa kiinnostaa sinua niin, että haluaisit siellä kesäsi viettää. Työnhaussa ei mitata vain osaamista vaan myös sitä, miten työnhakijan ja yrityksen kemiat kohtaavat.
Olemalla innostunut tehtävästä annat itsestäsi positiivisen kuvan. Jos sinulla on kysymyksiä tehtävään tai työnantajaan liittyen ja pelkäät unohtavasi ne haastattelutilanteessa, voit hyvin kirjata kysymyksiä itsellesi ylös etukäteen ja palata muistiinpanoihisi haastattelussa.
Ole reipas ja kunnioittava
Työnhaussa tärkeää on kunnioittaa sovittuja aikatauluja ja pyyntöjä. Lähetä siis hakemuksesi aikataulun puitteissa tai pyydä hakemuksen lähettämiselle lisäaikaa ajoissa. Saavu haastatteluun täsmällisesti ja muista olla kohtelias. Mikäli myöhästyt esimerkiksi rikkoutuneen bussin takia, ole rohkeasti yhteydessä haastattelijaan ja kerro myöhästymisestäsi.
Haastattelun jälkeen on hyvä kysyä prosessin jatkosta ja valinnoista. Voit tiedustella, koska valinta päätetään ja milloin olisi hyvä odottaa yhteydenottoa. Mikäli vastauksen antamisesta ei sovittu, voit viikon kuluessa soitella haastattelijalle perään ja kysyä prosessin etenemisestä. Reipas ja oma-aloitteinen asenne usein kannattaa.
Kesätyönhaussa on usein monia hakuja vireillä ja onnekkaassa tilanteessa etenet useammassakin rekrytointiprosessissa. Mikäli saat työtarjouksen Maisan Marjapuodista ennen jo sovittua haastattelua Kaisan Kahvituvalla ja haluat ottaa paikan vastaan, on ihan ok ja reiluakin ilmoittaa rekrytoijalle muuttuneesta tilanteesta ja perua haastattelu.
Sinun ei tarvitse sietää epäasiallista käytöstä
Kesätyötä hakiessa törmäät varmasti erilaisiin ihmisiin ja yrityksiin. Mitä enemmän kokemusta työnhausta saat, alat oppimaan asioita, joita vuorovaikutuksessa itse arvostat. Haluamme muistuttaa, että kenenkään ei tulisi kokea epäasiallista kohtelua. Mikäli työnhaun aikana sinulle tulee olo, että sinua ei kunnioiteta tai prosessissa on muuten jotain vialla, suosittelemme juttelemaan tästä jonkun luotettavan aikuisen kanssa.
Me Biisonilla olemme mukana Oikotien Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, jossa sitoudumme noudattamaan kuutta Vastuullisen kesätyön periaatteita. Voit tutustua periaatteisiin ja kampanjaan tarkemmin täällä.
Tunnistamalla epäasiallisen käytöksen ja hälytysmerkit, voit välttyä palkanmaksuun tai muuhun epäsovinnaiseen työskentelytapaan liittyviltä ongelmilta.
Me toivotamme jokaiselle kesätyöntekijälle oikein hyvää kesätyönhakua ja alkavia töitä!
Olethan jo katsonut Biisonin avoimet kesätyöpaikat? Mikäli et, löydät avoimet paikkamme täältä!