Välivuosi tarjoaa uusia mahdollisuuksia – 5 vinkkiä välivuoden viettoon
Syksy on usein nuorelle merkki alkavista opinnoista. Uurastus lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa on saatu päätökseen ja seuraavaksi horisontissa häämöttääkin korkeakouluopinnot. Korkeakoulupaikkoja on kuitenkin saatavilla vain rajoitettu määrä, joten harmillisesti jokainen opiskelemaan pyrkivä ei ponnisteluista huolimatta pääse aloittamaan vielä opintojaan – tai ehkä tavoitteenasi onkin ottaa hieman happea opiskelujen välissä? Oli syy välivuoteen mikä tahansa, niin sitä ei kannata viettää surkutellen.
Välivuosi on oiva aika kerryttää opintopisteitä muilla keinoin tai kokeilla eri alan työtehtäviä ja siten varmistua siitä omasta alasta. Keräsimme alle viisi vinkkiä, joiden avulla otat välivuodesta kaiken hyödyn irti!
Hyödynnä välivuosi opiskellen
Vaikka yhteishaussa opiskelupaikkaa ei juuri tällä kerralla irronnutkaan, se ei kuitenkaan tarkoita, että opintoja ei voisi suorittaa. Useat korkeakoulut tarjoavat mm. avoimen yliopiston kautta kursseja tai erilaisia väyläopintoja, joiden kautta pystyy opiskelemaan valmistavia tai jopa ihan tutkintoon sisältyviä kursseja. Kannattaakin siis tutustua avointen yliopistojen tarjontaan tai olla yhteydessä avoimen kansliaan, josta kyllä autetaan eteenpäin.
Etsi määräaikaisia/osa-aikaisia työtehtäviä
Mikäli opiskelu ei kuitenkaan nappaa tai et ole ihan varma, että mitä edes haluaisit opiskella, suosittelemme erilaisten määräaikaisten työtehtävien kokeilemista. Määräaikaisella tai osa-aikaisella työllä voit kokeilla, mikä ala tuntuu omalta ja minkälaisissa tehtävissä viihtyisit parhaiten. Usein kerrytetyt työtunnit poikivat lisäpisteitä yhteishaussa ja opintojen alettua hankittua työkokemusta voi hyödyntää kurssien hyväksilukemisessa. Lue lisää täältä, miten määräaikaista työtä voi hyödyntää välivuoden aikana: https://rekry.biisoni.fi/blog/posts/55313-opinnot-paattyvat-mitas-nyt-tyonhaunvinkit-vastavalmistuneelle
Säästä rahaa opiskelijaelämää varten
Opiskelijaelämän rahoittaminen pelkän opintotuen avulla voi olla suurimmissa osasta tapauksia hyvinkin nihkeää. Raha riittää vain pakollisiin menoihin, jos niihinkään eikä mihinkään ylimääräiseen ole varaa. Opiskelijaelämästä voi tehdä itselleen mielekkäämpää aloittamalla säästämisen opiskelijaelämää varten jo välivuoden aikana.
Biisonin avoimista työpaikoista löytyy paljon valinnan varaa myös opiskelijoille tai uran alussa oleville, reippaille tyypeille. Etsi siis itsellesi mieluinen työpaikka välivuotta varten, niin pystyt nauttimaan opiskelijaelämästä hieman leveämmin.
👉 rekry.biisoni.fi
Kerää kokemusta ulkomailta
Oletko aina halunnut matkustaa, mutta siihen ei ole ollut aikaa? Haluaisitko kokeilla työntekoa tai asumista ulkomailla ja petrata samalla kielitaitoasi? Välivuosi on tähän oiva ratkaisu!
Nyt kun pahimmat koronarajoitukset on purettu ja maailma on taas avoin, tarjoaa välivuosi oivat puitteet ulkomailla oleiluun. Useat toimijat tarjoavat erilaisia paketteja, joiden avulla voi kokeilla ulkomailla työskentelyä, vapaaehtoistoimintaa, opiskelua tai muuten vain sohvasurffailua. Matkajärjestöjen kautta on usein myös helpompi päästä kaukokohteisiin.
Nauti välivuodesta täysin rinnoin
Tuntuuko siltä, että opiskelujen jälkeen olisi kiva vain levähtää? Nauttia hiljaisuudesta, edistää omaa hyvinvointia tai aloittaa valintakokeisiin luku jo hyvissä ajoin? Välivuodesta voi tehdä oman näköisensä valitsemalla itselleen sopivia asioita arkeen. Mikäli siis tuntuu siltä, että pieni (tai suurempikin) levähdystauko on paikallaan, niin kannustamme sen itselleen ottamaan! Teet itsellesi palveluksen, kun keskität voimavarojasi palautumiseen, jos kropassa siltä tuntuu. Tällöin pystyt nauttimaan välivuoden jälkeisistä opinnoista tai työelämästä huomattavasti paremmin.