Rekrytoimme vuosittain lukuisia työntekijöitä asiakkaillemme, ja tämän lisäksi kauttamme työskentelee monien eri alojen ammattilaisia mielenkiintoisissa työtehtävissä. Pyrimme siihen, että työ ja tekijä kohtaavat mahdollisimman hyvin ja yhteistyö kanssamme jatkuu pitkään. Meille on kunniatehtävä saada auttaa ihmisiä urallaan uusien haasteiden pariin. Millaisia haasteita sinä kaipaisit?
Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää.
Eerika Pukkinen 0505919303
Rekrytoinnin ammattilaiset palveluksessasi
Biisonilaisilla on työkavereita ympäri Suomea lukuisissa eri tehtävissä. Teemme töitä tiimissä ja siinä samalla pidämme hauskaakin. Haluamme, että jokainen ihminen kokee itsensä arvostetuksi heti ensitapaamisesta lähtien. Biisonin hallinnossa työskentelee reilu 40 työllistämisen ammattilaista joka päivä sen eteen, että työntekijämme ja uudet hakijat saavat apua urahaasteisiin ja viihtyvät työssään.
👉🏻 Tutustu Biisoniin työnantajana täältä.
Tyytyväisten työntekijöiden työnantaja
-
Selkeät kannustimet
Haluamme huomioida työntekijämme hyvistä suorituksista. Palkitsemme työntekijöitä paikallaolo- ja kaverirekrytointibonuksilla. Bonukset tulevat normaalin palkan päälle, ja vaihtoehtoja palkitsemiseen on useita. -
Työhyvinvointi ja yhteydenpito
Työhyvinvointi ei ole taikatemppu. Se koostuu pienistä ja monesti arkisista asioista, joilla on kuitenkin suuri merkitys. Voimme luvata, että yritämme parhaamme, jotta viihtyisit meillä ja työssäsi. Me pidämme sinuun aktiivisesti yhteyttä ja tapaamme usein. Tapanamme on käydä tervehtimässä työntekijöitämme työpaikoilla. Tästä saammekin usein hyvää palautetta. -
Työterveyshuolto
Yhteistyömme Terveystalon kanssa takaa toimivan työterveyshuollon kaikkialla, missä työntekijämme työskentelevät. Haluamme parhaamme mukaan ennaltaehkäistä tapaturmia ja työstä johtuvia haittoja hyvillä työvälineillä ja vaatteilla. Välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu tai flunssa iskee – silloin haluamme, että koet olevasi meille tärkeä ja saat osaavaa ja hyvää apua. -
Yhteiset tapahtumat
Henkilökohtaisen huomioimisen lisäksi järjestämme yhteisiä kokoontumisia mukavan ohjelman ympärille, kuten pizza- ja leffailtoja, urheilutapahtumia ja mitä ikinä vain yhdessä keksimme. Kannustamme kaikkia osallistumaan näihin tapahtumiin, koska silloin voimme tutustua rennoissa merkeissä. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä sujuvampaa yhteistyö monesti on.