Tuotannonsuunnittelija ja -esihenkilö, Maarla Oy
Haluatko yhdistää tuotannonsuunnittelun ja käytännönläheisen esihenkilötyön? Liity osaksi ammattitaitoista ja mukavaa porukkaa!
Maarla Oy on metalliteollisuuden moniosaaja. Yhtiö on erikoistunut lankatuotteiden sekä monipuolisten ohutlevytuotteiden joustavaan sarjatuotantoon. Maarla on perustettu vuonna 1987. Vuoden 2008 sukupolvenvaihdoksen jälkeen yhtiö on kehittänyt voimakkaasti tuotantoaan ja panostanut henkilöstön laaja-alaisen osaamisen kehittämiseen vastatakseen asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.
Maarla Oy on kasvanut ja laajentanut palvelutarjontaansa vuosien 2014 ja 2018 yrityskaupoilla. Yrityskauppojen yhteydessä konserniin tulivat osaksi Lankarakenne Oy sekä Sopvalm Oy. Nykyaikaisilla korkean automaatioasteen tuotantokoneilla Maarla valmistaa asiakkailleen laadukkaita tuotteita asiakastarpeiden mukaisesti.

Haemme Maarla Oy:lle tuotannonsuunnittelijaa ja -esihenkilöä vakituiseen työsuhteeseen Viitasaarelle.
Mitä tulisit meillä tekemään?
Roolissasi tulet vastaamaan tuotannon päivittäisen toiminnan johtamisesta ja tuotannonsuunnittelusta sekä kehittämisestä yhdessä muun työnjohtotiimin kanssa. Työssäsi yhdistyvät tuotannonsuunnittelu ja käytännönläheinen esihenkilötyö, joten pääset työskentelemään monipuolisesti niin ihmisten, järjestelmien kuin tuotannon kokonaisuuden parissa. Etsimme henkilöä, joka viihtyy lähellä tuotannon arkea ja hahmottaa kokonaisuuksia.
Tuotannonsuunnittelussa huolehdit kapasiteetin ja resurssien suunnittelusta, tuotannon kuormittamisesta sekä toteuman seurannasta. Vastaat osaltasi siitä, että suunnitelmat siirtyvät käytäntöön, tuotanto etenee sujuvasti ja toimitusvarmuus säilyy hyvällä tasolla. Lisäksi tehtäviisi kuuluu tuotannonohjausjärjestelmän hyödyntämistä ja kehittämistä sekä valmistevarastojen hallintaa osana tuotannon suunnittelua.
Esihenkilönä vastaat noin 10–20 henkilön tiimin päivittäisestä johtamisesta, työnohjauksesta ja henkilöstön kehittämisestä. Työskentelet tiiviisti muiden työnjohtajien sekä mm. myynnin, hankinnan, huollon ja muun organisaation kanssa. Työnjohtotiimissä pystytään myös tuuraamaan toinen toisiaan, joten tehtävässä pääset ottamaan vastuuta omaa aluettasi laajemmin tuotannon kokonaisuudesta.
Tehtävä on kokoaikainen ja edellyttää läsnäoloa tuotannossa. Työ painottuu alkuvaiheessa päivävuoroon, mutta pidemmällä aikavälillä toivomme joustavuutta työajoissa ja mahdollisesti valmiutta myös kaksivuorotyöhön tuotannon tarpeiden mukaan.
Mitä etsimme?
Etsimme henkilöä, jolla on aiempaa kokemusta esihenkilötyöstä valmistavassa teollisuudessa sekä ymmärrystä tuotannonsuunnittelusta ja tuotannon päivittäisestä toiminnasta. Metalliteollisuuden tuntemus antaa tehtävään hyvän pohjan, mutta sitäkin tärkeämpää on käytännönläheinen ote tuotannon johtamiseen ja kyky hahmottaa sen kokonaisuutta.
Toivomme, että pystyt työskentelemään itsenäisesti ja ottamaan vastuuta niin ihmisistä kuin tuotannon sujuvuudesta. Sinun ei tarvitse tuntea kaikkia teknisiä yksityiskohtia valmiiksi, sillä niitä on mahdollista oppia tehtävässä. Aiempi esihenkilökokemus on kuitenkin tärkeä lähtökohta roolissa onnistumiselle.
Tekninen tai tuotannollinen koulutustausta on tehtävässä eduksi, mutta meille tärkeämpää on käytännön osaamisesi ja kokemuksesi tuotantoympäristöstä. Tehtävässä tarvitset myös hyviä tietoteknisiä valmiuksia sekä kykyä omaksua ERP- ja tuotannonohjausjärjestelmien käyttöä. Suomen kielen sujuva osaaminen on tehtävässä tarpeen, ja englannin kielen taito katsotaan eduksi.
Ennen kaikkea etsimme helposti lähestyttävää ja ihmisten kanssa viihtyvää esihenkilöä. Osaat tunnistaa ihmisten vahvuuksia ja kannustaa tiimiäsi, mutta uskallat myös tarttua epäkohtiin ja viedä asioita napakasti eteenpäin. Arvostamme kehitysmyönteistä ja ratkaisukeskeistä työotetta, vastuunkantoa sekä kykyä toimia myös muuttuvissa ja keskeneräisissä tilanteissa.
Mitä tarjoamme?
Tarjoamme sinulle vakituisen ja monipuolisen tehtävän, jossa pääset aidosti vaikuttamaan sekä tuotannon päivittäiseen toimintaan että sen kehittämiseen. Saat vastuullisen roolin osana vakavaraista ja kehittyvää metalliteollisuuden yritystä, jossa omaa osaamista arvostetaan ja vastuuta on mahdollista ottaa oman osaamisen kehittyessä.
Tehtävässä et keskity vain päivittäiseen työnjohtoon, vaan pääset vaikuttamaan laajemmin siihen, miten tuotantoa suunnitellaan, resursoidaan ja kehitetään. Työnkuvaa voidaan myös muokata osaamisesi ja vahvuuksiesi mukaan, joten pääset hyödyntämään omaa kokemustasi ja tuomaan aktiivisesti esiin kehitysideoitasi.
Saat ympärillesi ammattitaitoisen ja mutkattoman työyhteisön sekä muun työnjohtotiimin tuen. Maarlalla pääset työskentelemään lähellä käytännön tekemistä ja näkemään konkreettisesti oman työsi vaikutukset tuotannon arjessa. Tehtävän palkkauksesta keskustellaan tarkemmin rekrytointiprosessin aikana, ja kokonaisuudessa huomioidaan valittavan henkilön osaaminen ja kokemus.
Kiinnostuitko?
Jos tunnistit itsesi kuvauksesta, haluamme kuulla sinusta pian! Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 27.11.2026 mennessä. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja etenemme sopivien hakijoiden kanssa joustavasti jo hakuajan aikana.
Työsuhde solmitaan suoraan Maarla Oy:n kanssa, ja tehtävässä aloitus on mahdollisimman pian sopimuksen mukaan. Rekrytointiprosessi toteutetaan yhteistyössä Biisonin kanssa.
Lisätietoja tehtävästä antaa Biisonin rekrytointikonsultti Anniina Perä, anniina.pera@biisoni.fi.
- Osasto
- Tuotantotyöt
- Sijainti
- Viitasaari
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
- Viimeinen hakupäivä
- 27. marraskuuta 2026
Rekrytoinnin ammattilaiset palveluksessasi
Biisonilaisilla on työkavereita ympäri Suomea lukuisissa eri tehtävissä. Teemme töitä tiimissä ja siinä samalla pidämme hauskaakin. Haluamme, että jokainen ihminen kokee itsensä arvostetuksi heti ensitapaamisesta lähtien. Biisonin hallinnossa työskentelee reilu 40 työllistämisen ammattilaista joka päivä sen eteen, että työntekijämme ja uudet hakijat saavat apua urahaasteisiin ja viihtyvät työssään.
Lue lisää Biisonista täältä 💙
Biisoni yrityksenä
Toimintamme kulmakiviä ovat aito välittäminen, jatkuva yhteydenpito työntekijöihin sekä yhdessä tekeminen.
Meillä tutkitusti viihdytään − työntekijämme ovat antaneet meille arvosanaksi 9/10. Tämä edustaa alan kirkkainta kärkeä.
Tutustu meihin täältä!