Korjaamopäällikkö, Volvo Construction Equipment Finland Oy
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä osaksi arvostettua ja kansainvälistä organisaatiota, jossa yhdistyvät vahva tekninen osaaminen, hyvä yhteishenki ja matala hierarkia.
Volvo Construction Equipment Oy on osa kansainvälistä Volvo-konsernia ja yksi maailman johtavista maanrakennuskoneiden valmistajista. Suomessa Volvo Construction Equipmentin toiminta kattaa uusien koneiden myynnin, jälkimarkkinapalvelut sekä varustelutoiminnot. Yhtiö kehittää ja toimittaa kestäviä, turvallisia ja tehokkaita ratkaisuja infrastruktuurin, rakentamisen ja kaivostoiminnan tarpeisiin. Volvo CE tunnetaan vahvasta teknologiaosaamisestaan, korkeasta laadusta sekä pitkäjänteisestä sitoutumisesta vastuullisuuteen ja asiakaslähtöiseen kehittämiseen. Volvo Construction Equipmentin toimintaa ohjaavat vahvat arvot, joiden ytimessä on usko ihmisten voimaan. Volvo CE uskoo, että todellinen kehitys syntyy yhteistyöstä – tiiviistä kumppanuuksista asiakkaiden, toimittajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Innovaatioilla yhtiö rakentaa turvallisempaa, tehokkaampaa ja kestävämpää tulevaisuutta, ja turvallisuus on kaiken tekemisen lähtökohta. Volvo CE:n tavoitteena on kehittää ratkaisuja, jotka vaikuttavat myönteisesti niin ihmisiin, yhteiskuntaan kuin tuleviin sukupolviin.

Mitä tulisit meillä tekemään?
Etsimme raskaan kaluston korjaamopäällikköä asiakkaallemme Volvo Construction Equipment Finland Oy:lle Vantaan toimipisteeseen. Kyseessä on kokoaikainen ja määräaikainen tehtävä, jonka kesto on arviolta 6 kuukautta, ja jatko on mahdollinen. Työ alkaa mahdollisimman pian, joten toivomme, että olet valmis tarttumaan toimeen nopeasti.
Korjaamopäällikkönä vastaat Vantaan raskaan kaluston korjaamon päivittäisestä toiminnasta. Johdat 18 mekaanikon, työnjohtajan ja kahden varaosamyyjän tiimiä. Varmistat, että työnjohdolla ja koko tiimillä on edellytykset onnistua omissa rooleissaan. Tuot selkeyttä tekemiseen ja pidät huolen, että korjaamon arki rullaa suunnitellusti ja kokonaisuus toimii.
Päivittäisen esihenkilötyön lisäksi seuraat korjaamon toimintaa, raportointia ja kannattavuutta sekä hyödynnät saatavilla olevaa dataa toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä. Huolehdit, että tieto kulkee sujuvasti organisaatiossa, työtilanteet ovat hallinnassa ja mahdollisiin ongelmatilanteisiin tartutaan viipymättä.
Pääset hyödyntämään tehtävässä myös myynnillistä ja liiketoimintalähtöistä otetta ja kykyäsi tunnistaa korjaamon arjessa huolto- ja lisämyyntimahdollisuuksia sekä pohtia, miten asiakkaita voitaisiin palvella entistä kokonaisvaltaisemmin. Tuet myös työnjohtoa ja muuta tiimiä kaupallisessa ajattelussa ja kannustat tunnistamaan tilanteita, joissa asiakkaille voidaan tarjota heidän tarpeisiinsa sopivia palveluita.
Työ on arkisin tehtävää päivätyötä ja edellyttää vahvaa läsnäoloa Vantaan toimipisteellä.
Mitä etsimme?
Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta raskaan kaluston korjaamotoiminnasta sekä teollisen alan esihenkilötehtävistä. Sinulla on käytännön ymmärrys siitä, miten raskaan kaluston korjaamo toimii, millaisia rooleja tiimissä on ja mitä asentajien sekä työnjohdon arki vaatii.
Olet esihenkilö, jolla on rauhallinen ja jämäkkä ote. Pystyt ottamaan tiimin haltuun, kommunikoit selkeästi ja uskallat tehdä päätöksiä. Sinulla on luontaista kykyä johtaa tiimiä rakentavasti ja määrätietoisesti.
Ymmärrät myös korjaamotoiminnan kaupallista puolta ja tarkastelet tekemistä asiakas- ja liiketoimintanäkökulmasta. Sinulla on myynnillistä silmää tunnistaa mahdollisuuksia huolto- ja lisämyynnille sekä kiinnostusta kehittää toimintaa siten, että asiakkaiden tarpeisiin pystytään vastaamaan entistä paremmin. Aiempi varsinainen myyntikokemus ei ole välttämätöntä, mutta arvostamme oma-aloitteista kiinnostusta liiketoiminnan ja myynnin kehittämiseen.
Osaat tulkita korjaamon lukuja, budjettia ja kannattavuutta sekä hyödyntää näitä toiminnan kehittämisessä. Turvallisuusajattelu on sinulle itsestäänselvyys, ja tartut epäkohtiin viivyttelemättä.
Arvostamme vahvaa kokemusta esihenkilöroolista, mutta ratkaisevinta on oikea yhdistelmä kokemusta, kaupallista ajattelutapaa ja persoonaa.
Sinulla on sujuvat perustaidot erilaisten järjestelmien käyttöön, ja osaat hyödyntää korjaamon toiminnasta syntyvää dataa johtamisen tukena. Suomen kielen taito on tehtävässä välttämätön, ja hyvä englannin kielen osaaminen katsotaan eduksi.
Mitä me tarjoamme?
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä osaksi arvostettua ja kansainvälistä organisaatiota, jossa yhdistyvät vahva tekninen osaaminen, hyvä yhteishenki ja matala hierarkia. Vantaan tiimissä työskentelee rento ja osaava porukka, joka tukee toisiaan ja tekee työnsä ylpeydellä.
Saat vastuullisen roolin, jossa pääset ottamaan korjaamon arjen haltuun ja jättämään oman kädenjälkesi toimintaan. Tehtävässä pääset syventämään osaamistasi korjaamoliiketoiminnan johtamisessa ja esihenkilötyössä vaativassa, mutta palkitsevassa ympäristössä.
Tehtävän palkkataso on neuvoteltavissa ja liikkuu noin 4300-4800 €/kk haarukassa kokemustasosi ja osaamisesi mukaan.
Kiinnostuitko?
Jos koet, että tämä voisi olla juuri sinulle sopiva tehtävä, kuulemme sinusta mielellämme mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 24.11.2026 mennessä. Lähetä hakemuksesi linkin kautta – haastattelut aloitetaan heti, ja paikka täytetään oikean henkilön löydyttyä.
Rekrytointiprosessi toteutetaan yhteistyössä Biisonin kanssa, jonka kanssa myös työsuhde solmitaan. Lisätietoja tehtävästä antaa Biisonin rekrytointikonsultti Anniina Perä, anniina.pera@biisoni.fi.
- Osasto
- Asennus ja huolto
- Sijainti
- Vantaa
- Palkka
- 4 300 € - 4 800 €/kuukausi
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
- Viimeinen hakupäivä
- 24. marraskuuta 2026
Rekrytoinnin ammattilaiset palveluksessasi
Biisonilaisilla on työkavereita ympäri Suomea lukuisissa eri tehtävissä. Teemme töitä tiimissä ja siinä samalla pidämme hauskaakin. Haluamme, että jokainen ihminen kokee itsensä arvostetuksi heti ensitapaamisesta lähtien. Biisonin hallinnossa työskentelee reilu 40 työllistämisen ammattilaista joka päivä sen eteen, että työntekijämme ja uudet hakijat saavat apua urahaasteisiin ja viihtyvät työssään.
Lue lisää Biisonista täältä 💙
Biisoni yrityksenä
Toimintamme kulmakiviä ovat aito välittäminen, jatkuva yhteydenpito työntekijöihin sekä yhdessä tekeminen.
Meillä tutkitusti viihdytään − työntekijämme ovat antaneet meille arvosanaksi 9/10. Tämä edustaa alan kirkkainta kärkeä.
Tutustu meihin täältä!