Sales Manager, Etex
Haluatko tehdä tavoitteellista B2B-myyntiä teknisten ratkaisujen parissa ja kasvattaa asiakkuuksia pitkäjänteisesti? Haemme nyt itsenäistä Sales Manageria Etexille vahvistamaan Suomen myyntiä!
Vastaamme yleensä kahden viikon sisällä
Etex Oy on vuonna 2006 perustettu suomalaisomisteinen osakeyhtiö, joka toimii kansainvälisillä markkinoilla Skandinaviasta Lähi-itään ja Etelä-Afrikkaan. Suomessa Etex työllistää toistakymmentä henkilöä. Etexin yritystoiminnan keskiössä on automaatiojärjestelmien ylläpito sekä varaosatoimitukset, mikä pitää sisällään teollisuusautomaatiokomponenttien myyntiä, teollisuuselektroniikan korjaamista ja asiantuntevan teknisen tuen tarjoamista. Teollisuussektorin kunnossapidosta vastaavat yksiköt, laitevalmistajat, tuotantolaitokset ja suunnittelutoimistot ovat Etexin asiakkaita.
Etex on riippumaton toimittaja, jonka toimitusketju on monipuolinen. Näin ollen pystymme tarjoamaan asiakkaille joustavan ja tehokkaan komponentti- ja palvelukokonaisuuden. Etex on suuri tekijä myös kiertotalouden markkinoilla. Tehtaiden modernisoinnin, uudistamisen sekä purkamisen yhteydessä osa tuotteista myydään usein ulkomaille – muut osat huolletaan ja kuvataan myöhempää myyntiä varten. Etex on myös rakentanut täysin oman tehtaan, jossa käytetään uusia ja kierrätettyjä osia.

Etsimme oma-aloitteista ja pitkäjänteistä Sales Manageria Etex Suomen nelihenkiseen myyntitiimiin!
Mitä tulisit meillä tekemään?
Sales Managerina vastaat Etexin korjaus- ja varaosatoiminnan asiakassuhteiden kehittämisestä Suomen markkinoilla osana nelihenkistä tiimiä. Asiakaskunta on jo osittain vakiintunut, joten pääset jatkamaan olemassa olevien asiakkuuksien työstämistä ja kasvattamista, mutta myös avaamaan uusia ovia uusasiakashankinnan kautta. Tärkein tehtäväsi on pitkäjänteisten asiakassuhteiden luominen ja ylläpito, jotta ymmärrät heidän tarpeensa ja osaat tarjota heille oikeita ratkaisuja. Autamme asiakaitamme korjaamaan teollisuuselektroniikka- ja ohjausjärjestelmiään esimerkiksi metsä-, elintarvike- ja energiateollisuudessa. Asiakassuhteita ylläpidetään ja rakennetaan puhelimen ja sähköpostin lisäksi myös kasvokkaisissa asiakastapaamisissa. CRM on keskeinen päivittäinen työkalu aktiivisuuden ja myynnin seurannassa.
Teet tiivistä yhteistyötä tiimin kokeneempien Sales Managerien sekä hankinnan ja teknisen tiimin kanssa. Suomen markkinoiden lisäksi pääset osallistumaan myös vientitoiminnan tukemiseen esimerkiksi jälleenmyyjäyhteistyössä ja toimituksiin liittyvissä kyselyissä.
Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen. Työpaikkasi sijaitsee Espoon Sinikalliossa. Työtä tehdään pääsääntöisesti paikan päällä toimistollamme. Tehtävä sisältää myös asiakaskäyntejä Etelä- ja Keski-Suomen alueella muutamana päivänä kuukaudessa, joihin voit liikkua toiveidesi mukaan joko omalla tai yrityksen autolla.
Mitä me toivomme sinulta?
Olet etsimämme henkilö, mikäli sinulta löytyy jo jonkin verran kokemusta B2B-myynnistä ja asiakastyöstä. Viihdyt tavoitteellisessa roolissa, jossa oma aktiivisuus ratkaisee. Katsomme soveltuvan korkeakoulutaustan ja aikaisemman kokemuksen teknisestä myynnistä tai teollisuuden parista eduksi, mutta tärkeintä meille on halusi oppia ja kasvaa tehtävässä. Saat päivittäisessä työssäsi tukea sekä myyntitiimiltäsi että teknisiltä asiantuntijoiltamme. Tehtävässä tarvitset hyvää suomen ja englannin kielen taitoa niin suullisesti kuin kirjallisesti.
Tehtävässä menestyminen edellyttää itsenäistä ja vastuullista työotetta sekä proaktiivista asennetta. Olet tuloshakuinen ja ratkaisukeskeinen myynnin ammattilainen, joka rakentaa luottamusta asiakaskohtaamisissa. Uskallat tehdä itsenäisiä päätöksiä, mutta et epäröi pyytää apua tarvittaessa. Vahvojen vuorovaikutustaitojesi ansiosta yhteistyö eri sidosryhmien kanssa sujuu luontevasti, ja osaat esittää asiat vakuuttavasti.
Miksi meille?
Etex on toimialallaan tunnettu yritys Suomessa. Meillä pääset työskentelemään teknologian parissa eri toimialoilla yhdessä kokeneiden ja sitoutuneiden kollegoiden kanssa. Arvostamme vastuullisuutta, avoimuutta ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhön. Tässä roolissa saat tilaa tehdä itsenäisiä ratkaisuja sekä edistää merkityksellisiä asiakassuhteita pitkäjänteisesti.
Me Etexillä uskomme siihen, että vastuu ja vapaus kulkevat käsi kädessä ja että juuri tämä yhdistelmä auttaa sinua viihtymään ja menestymään meillä. Tehtävässä on kiinteä kuukausipalkka 3000 euron kuukausipalkka, ja sen lisäksi 1000 euron kuukausibonus, kun yhdessä sovitus aktiivisuustavoitteet saavutetaan. Käytännössä suunnitelmallisesti ja huolellisesti työskentelevä Sales Manager ansaitsee noin 4000 euroa kuukaudessa.
Kiinnostuitko?
Mikäli mielenkiintosi heräsi, kuulemme sinusta mielellämme lisää. Laitathan hakemuksesi linkin kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 15.3.2026. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana.
Rekrytointiprosessi toteutetaan yhteistyössä Biisonin kanssa. Lisätietoja tehtävästä antaa Milja Valentine, 050 476 6251 tai milja.valentine@biisoni.fi.
- Osasto
- Myynti
- Sijainnit
- Espoo
- Kuukausipalkka
- 3 000 € - 4 000 €
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
- Viimeinen hakupäivä
- 15. maaliskuuta 2026
Rekrytoinnin ammattilaiset palveluksessasi
Biisonilaisilla on työkavereita ympäri Suomea lukuisissa eri tehtävissä. Teemme töitä tiimissä ja siinä samalla pidämme hauskaakin. Haluamme, että jokainen ihminen kokee itsensä arvostetuksi heti ensitapaamisesta lähtien. Biisonin hallinnossa työskentelee reilu 40 työllistämisen ammattilaista joka päivä sen eteen, että työntekijämme ja uudet hakijat saavat apua urahaasteisiin ja viihtyvät työssään.
Lue lisää Biisonista täältä 💙
Biisoni yrityksenä
Toimintamme kulmakiviä ovat aito välittäminen, jatkuva yhteydenpito työntekijöihin sekä yhdessä tekeminen.
Meillä tutkitusti viihdytään − työntekijämme ovat antaneet meille arvosanaksi 9/10. Tämä edustaa alan kirkkainta kärkeä.
Tutustu meihin täältä!