Area Sales Manager, Atlas Copco Kompressorit
Vastaa Atlas Copcon teollisten paineilmaratkaisujen myynnistä Pohjois-Suomessa. Saat vastuuta, vapautta ja tueksesi markkinajohtajan, kestävät teknologiat ja vahvan myyntitiimin.
Atlas Copco -konserni on jo 150 vuoden ajan ollut maailman johtavimpia teollisuuden tuotantoratkaisujen toimittajia. Konsernissamme työskentelee noin 50 000 työntekijää ympäri maailmaa. Innovatiivisuus on keskeisin menestystekijämme. Atlas Copco on niin Suomessa, kuin maailmallakin toimialansa markkinajohtaja ja ratkaisujamme käytetään muun muassa elektroniikkateollisuudessa, lääketieteellisessä tutkimuksessa, uusiutuvan energian parissa sekä elintarviketuotanto- ja infrastruktuurialoilla – olemme kaikkialla!
Jo yli 110 vuoden ajan olemme tarjonneet Suomessa mielenkiintoisia työtehtäviä ja erinomaiset mahdollisuudet itsensä ja uransa kehittämiseen – myös kansainvälisesti. Meillä työskentelet uusimpien teknologioiden ja uraauurtavien, kestävien innovaatioiden parissa.
Elämme ja hengitämme yhdessä tekemistä, vastuullisuutta ja jatkuvaa kehitystä – periaatteita, jotka ohjaavat meitä kohti tavoitettamme olla kestävän menestyksen johtava kumppani. Jokaisella työntekijällämme on tärkeä rooli yrityksen menestyksen kannalta. Meillä vallitsee kannustava ja avoin ilmapiiri, jossa haasteisiin tartutaan positiivisella otteella.
Toimintamme perustuu vastuullisuuteen, turvallisuuteen, toisista välittämiseen ja yhdessä onnistumiseen.
Tutustu meihin sekä tuotteisiimme ja palveluihimme tarkemmin tästä: https://www.atlascopco.com/fi-fi
Mitä tulisit meillä tekemään?
Area Sales Managerina vastaat Atlas Copco Kompressoreiden teollisuuden paineilmaratkaisujen myynnistä omalla vastuualueellasi, joka kattaa Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun sekä Lapin. Toimit osana seitsemän hengen valtakunnallista myyntitiimiä, mutta työsi arjessa olet pitkälti itsenäinen ja johdat omaa myyntikokonaisuuttasi alusta loppuun: rakennat myynti- ja toimintasuunnitelman, viet myyntiprosessit läpi, vastaat tarjouksista ja hinnoittelusta sekä toimit asiakkaiden suuntaan kuuntelevana ja ratkaisukeskeisenä kumppanina.
Työssäsi yhdistyvät olemassa olevien asiakkuuksien kehittäminen ja uusien asiakkuuksien aktiivinen kartoittaminen ja hankinta. Huolehdit, että CRM on ajan tasalla ja että myyntimahdollisuudet tulevat systemaattisesti huomioiduiksi. Teet tiivistä yhteistyötä sekä sisäisten sidosryhmien että ulkoisten kumppaneiden, kuten jälleenmyyjien ja urakoitsijoiden kanssa, ja osallistut myös kumppanikentän aktivointiin ja sparraamiseen. Työsi tavoitteena on vahvistaa Atlas Copcon asemaa markkinajohtajana ja toimia parhaana mahdollisena kumppanina kaikille sidosryhmille. Onnistumista mitataan sovittujen myynnillisten ja operatiivisten tavoitteiden kautta.
Mitä etsimme?
Tehtävä sopii sinulle, jolla on jo kokemusta menestyksekkäästä B2B-myynnistä tai vahvaa taustaa teknisen kaupan ja teollisuuden toimintaympäristöstä. Johdat omaa työtäsi luontevasti, viet myyntiprosesseja sitkeästi maaliin ja keskityt aidosti asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämiseen. Sinulla on rohkea ja luonteva ote ihmisten parissa toimimiseen, ja asiakastyytyväisyys on sinulle tärkeä osa omaa ammattiylpeyttä. Et halua vain vastata asiakkaan toiveisiin, vaan pyrkiä aina ylittämään ne ymmärtäen heidän liiketoimintaansa ja tulevaisuuden tavoitteita tarjoten asiakkaiden odotukset ylittäviä ja lisäarvoa tuovia kokonaisvaltaisia ratkaisuja.
Arvostamme kykyä omaksua uusia työtapoja ja työkaluja sekä halua kehittää omaa tekemistä jatkuvasti. Atlas Copcolla uskotaan myös yhteistyön voimaan ja position itsenäisestä luonteesta huolimatta olisi mahtavaa, jos saisimme joukkoomme timanttisen tiimipelurin. Tehtävässä menestyminen edellyttää lisäksi erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa sekä matkustusvalmiutta vastuualueella. Työn liikkuvan luonteen vuoksi myös ajokortti on tehtävässä välttämätön.
Mitä me tarjoamme?
Tarjoamme sinulle vastuullisen ja monipuolisen myyntiroolin Atlas Copco Kompressorit Oy:n palveluksessa modernien, tulevaisuuden teknologiaa edustavien laitteidemme parissa. Kestävyys ja ympäristövastuu ohjaavat kaikkea toimintaamme ja olemme kansainvälinen markkinajohtaja energiatehokkaiden paineilmalaitteiden valmistuksessa. Saat käyttöösi nykyaikaiset työkalut, jotka tukevat myyntityötäsi ja pääset vaikuttamaan omaan arkeesi, työtapoihisi ja tekemisesi painopisteisiin. Meillä vallitsee inklusiivinen työympäristö, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja tuoda ajatuksensa ja ideansa rohkeasti esille. Olet tervetullut tiimiimme riippumatta sukupuolestasi, iästäsi, etnisestä taustastasi, maailmankatsomuksestasi, fyysisistä ominaisuuksistasi tai muista ainutlaatuisista henkilökohtaisista piirteistäsi.
Tukenasi on osaava ja kannustava tiimi, jossa apua ja sparrausta on aina saatavilla. Saat kattavan perehdytyksen tuotteisiin ja palveluihin sekä aidon mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa roolissasi. Tarjoamme sinulle kilpailukykyisen palkkauksen ja huolehdimme työntekijöistämme tarjoamalla muun muassa laajat työterveyspalvelut, liikunta-, kulttuuri- ja työsuhdepolkupyöräedun, kattavat vakuutukset kuten laajan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen sekä ennen kaikkea pitkäaikaisen, vakaan työpaikan. Suuressa konsernissamme on lisäksi etenemismahdollisuuksia myös kansainvälisellä tasolla.
Kiinnostuitko?
Laitathan hakemuksesi linkin kautta mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 3.2.2026 mennessä. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja työ alkaa sopimuksen mukaan vuoden 2026 ensimmäisen kvartaalin aikana. Kyseessä on kokoaikainen ja vakituinen tehtävä ja työsuhde solmitaan suoraan Atlas Copcon kanssa.
Rekrytointiprosessi toteutetaan yhteistyössä Biisonin kanssa ja jos haluat lisätietoja tehtävästä, niin olethan yhteydessä Hannamari Ukkoseen, puh. 040 847 8146 tai hannamari.ukkonen@biisoni.fi
- Osasto
- Myynti
- Sijainnit
- Oulu, Kemi, Kajaani, Rovaniemi
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
- Viimeinen hakupäivä
- 03. helmikuuta 2026
Rekrytoinnin ammattilaiset palveluksessasi
Biisonilaisilla on työkavereita ympäri Suomea lukuisissa eri tehtävissä. Teemme töitä tiimissä ja siinä samalla pidämme hauskaakin. Haluamme, että jokainen ihminen kokee itsensä arvostetuksi heti ensitapaamisesta lähtien. Biisonin hallinnossa työskentelee reilu 40 työllistämisen ammattilaista joka päivä sen eteen, että työntekijämme ja uudet hakijat saavat apua urahaasteisiin ja viihtyvät työssään.
Lue lisää Biisonista täältä 💙
Biisoni yrityksenä
Toimintamme kulmakiviä ovat aito välittäminen, jatkuva yhteydenpito työntekijöihin sekä yhdessä tekeminen.
Meillä tutkitusti viihdytään − työntekijämme ovat antaneet meille arvosanaksi 9/10. Tämä edustaa alan kirkkainta kärkeä.
Tutustu meihin täältä!