Maalaamotyöntekijä, Maarla Oy
Etsimme maalaamotyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen osaksi mukavaa ja ammattitaitoista porukkaa!
Maarla Oy on metalliteollisuuden moniosaaja. Yhtiö on erikoistunut lankatuotteiden sekä monipuolisten ohutlevytuotteiden joustavaan sarjatuotantoon. Maarla on perustettu vuonna 1987. Vuoden 2008 sukupolvenvaihdoksen jälkeen yhtiö on kehittänyt voimakkaasti tuotantoaan ja panostanut henkilöstön laaja-alaisen osaamisen kehittämiseen vastatakseen asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin.
Maarla Oy on kasvanut ja laajentanut palvelutarjontaansa vuosien 2014 ja 2018 yrityskaupoilla. Yrityskauppojen yhteydessä konserniin tulivat osaksi Lankarakenne Oy sekä Sopvalm Oy. Nykyaikaisilla korkean automaatioasteen tuotantokoneilla Maarla valmistaa asiakkailleen laadukkaita tuotteita asiakastarpeiden mukaisesti.

Haemme Maarla Oy:lle Viitasaarelle MAALAAMOTYÖNTEKIJÄÄ vakituiseen työsuhteeseen
Mitä tulisit meillä tekemään?
Tässä työssä pääset tekemään monipuolisia maalaamon työtehtäviä osana ammattitaitoista tiimiä. Päivittäinen työsi koostuu pääasiassa pulveri- eli jauhemaalauksesta sekä siihen liittyvistä oheistöistä. Pintakäsiteltävät tuotteet ovat kokoluokaltaan vaihtelevia ja vaativat tarkkuutta sekä huolellista työotetta. Työ on arkisin tehtävää kaksivuorotyötä.
Mitä etsimme?
Etsimältämme henkilöltä löytyy paloa käsillä tekemiseen ja fyysiseen työhön, reipas asenne sekä tarkka ja huolellinen työote. Aiempi kokemus jauhemaalauksesta tai muista pintakäsittelytehtävistä on tehtävässä eduksi, mutta tärkeintä on oikea asenne ja halu kehittyä työssäsi. Annamme tehtäviin kattavan perehdytyksen alusta asti, joten ei huolta, vaikket olisikaan maalaamon tehtävissä aiemmin ollutkaan. Tärkeintä on aito innostus uuden oppimiseen ja omien taitojen kehittämiseen. Lisäksi hyvät tiimityöskentelytaidot, joustavuus sekä positiivinen tekemisen meininki ovat ominaisuuksia, joita meillä arvostetaan.
Mitä me tarjoamme?
Maarlalla pääset osaksi osaavaa ja mukavaa työyhteisöä, jossa tuetaan toinen toistaan ja tehdään työtä hyvässä hengessä. Saat kattavan perehdytyksen työtehtäviisi ja käytössäsi ovat modernit, siistit ja toimivat työtilat sekä päivitetyt koneet ja laitteet. Meillä pääset tekemään työtä laadukkaiden tuotteiden ja hyvän porukan kanssa.
Työsuhde on vakituinen ja kokoaikainen ja solmitaan aluksi Biisonin kautta.
Kiinnostuitko?
Jos tunnistit itsesi kuvauksesta, haluamme kuulla sinusta pian! Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 2.12.2025 mennessä. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja palkkaamme heti sopivan henkilön löydyttyä.
Rekrytoinnista ja työsuhteesta vastaa Biisoni. Lisätietoja tehtävästä antaa Biisonin rekrytointikonsultti Anniina Perä, p. 050 473 8448 tai anniina.pera@biisoni.fi
- Osasto
- Tuotantotyöt
- Sijainnit
- Viitasaari
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
- Viimeinen hakupäivä
- 02. joulukuuta 2025
Rekrytoinnin ammattilaiset palveluksessasi
Biisonilaisilla on työkavereita ympäri Suomea lukuisissa eri tehtävissä. Teemme töitä tiimissä ja siinä samalla pidämme hauskaakin. Haluamme, että jokainen ihminen kokee itsensä arvostetuksi heti ensitapaamisesta lähtien. Biisonin hallinnossa työskentelee reilu 40 työllistämisen ammattilaista joka päivä sen eteen, että työntekijämme ja uudet hakijat saavat apua urahaasteisiin ja viihtyvät työssään.
Lue lisää Biisonista täältä 💙
Biisoni yrityksenä
Toimintamme kulmakiviä ovat aito välittäminen, jatkuva yhteydenpito työntekijöihin sekä yhdessä tekeminen.
Meillä tutkitusti viihdytään − työntekijämme ovat antaneet meille arvosanaksi 9/10. Tämä edustaa alan kirkkainta kärkeä.
Tutustu meihin täältä!