facebook tracking

Ohjaajia Lastensuojeluyksikköön, Wörtti Oy, Äänekoski

Wörtti Oy on syksyllä 2020 toimintansa aloittanut lastensuojelupalveluita tuottava yksityinen yritys. Wörtti oy:n yksikkö Wörtti aloitti toimintansa lokakuussa 2020 avaamalla 10-17 - vuotiaille lapsille tarkoitetun kodinomaisen lastensuojeluyksikön. Nyt toimintamme laajenee ja avaamme syksyn 2021 aikana toisen yksikön Äänekoskelle.

 

Haemme asiakkaallemme Wörtille Suolahteen Äänekoskelle avattavaan lastensuojeluyksikköön

Ohjaajia

Vakituisiin työsuhteisiin.

 

Odotamme sinulta:

Edellytyksenä työssä toimimiselle on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto esimerkiksi: sairaanhoitaja, sosionomi, kuntoutuksenohjaaja, toimintaterapeutti tai yhteisöpedagogi. Lisäkoulutuksena eduksi katsotaan erityisesti neuropsykiatriaan, psykiatriaan, lastensuojeluun sekä lasten ja perheiden kanssa tehtävään työhön suuntaavia täydennyskoulutuksia. Toivomme aikaisempaa kokemusta lastensuojelutyöstä. Yksikössämme on korkeat laatutavoitteet ja toivommekin että voisit tullessa tuoda kokemusta ja näkemystä toimintaamme ja sen kehittämiseen. Työssä vaaditaan myös kolmivuorovalmiutta, mutta työajat painottuvat kuitenkin kahteen vuoroon ja yövuoroja tulee vain lähinnä satunnaisesti tai mahdollisten yövuoro-ohjaajien tuurausten myötä.

 

Millaisesta yksiköstä on kyse?

Suolahteen perustettava yksikkömme on seitsemän paikkainen lastensuojeluyksikkö 6-17-vuotiaille kodin ulkopuolelle sijoitetuille lapsille ja nuorille. Toimitilat ovat valoisat ja siistit ja suunniteltu hyvin sopiviksi lastensuojeluyksikön käyttötarpeisiin. Käytännöllisyyden lisäksi tilat ovat myös hyvin rauhallisessa ympäristössä, viihtyisät ja kodinomaiset. Panostammekin työssämme laatuun ja haluamme työympäristön ja moniammatillisen henkilöstömme tukevan toisiaan ja yksikön toimintaa. Toimintamme punaisena lankana on ohjata ja tukea lasta ja nuorta kohti kasvua ja kehitystä huomioiden ja kunnioittaen häntä yksilönä.

 

Miksi meille?

Me uskomme ja olemme myös käytännön kautta saaneet todeta, että kun työntekijöistä huolehditaan hyvin tuottaa se hyvät lähtökohdat työssä jaksamiseen ja viihtymiseen. Tämä on myös meidän tavoitteemme, sillä toivomme tiimiimme pysyvyyttä ja positiivista mieltä. Panostamme paljon henkilöstön hyvinvointiin. Suunnittelemme henkilöstöresurssit aina riittäviksi ja järkeväksi kokonaisuudeksi, joka takaa myös joustavuutta ja pitkäjänteisyyttä toimintaamme. Meillä on hyvä tekemisen meininki ja töitä tehdään asenteella ja vahvalla ammattitaidolla. Me uskomme että lämminhenkinen työympäristö ja kuunteleva ja vastaanottava ilmapiiri, jossa jokainen saa äänensä kuuluviin ja pääsee myös vaikuttamaan yksikön toimintaan motivoi jaksamaan työssä paremmin. Meillä lapset ja nuoret huomioidaan yksilöinä, mutta myös henkilöstömme ja heidän tarpeensa ja toiveensa.

 

Kiinnostuitko? Uuden yksikön toiminta on tarkoitus aloittaa nyt syksyn aikana ja uutta tiimiä rakennetaan nyt, joten tartuthan toimeen ja annat meidän kuulla sinusta. Haku päättyy 15.10.2021. Hakuprosessi toteutetaan yhteistyössä Biisoni Oy:n kanssa ja tämän vuoksi asiakkaan toiveesta yhteydenotot Biisonille: Eerika Pukkinen, p.0505919303 tai eerika.pukkinen@biisoni.fi

 

Vastaamme yleensä kolmen päivän sisällä

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Äänekoski

Haaparinne 4
44150 Äänekoski Ajo-ohjeet

Tyytyväisten työntekijöiden työnantaja

_M9A2298_72dpi_web.jpg
  • Selkeät kannustimet

    Haluamme huomioida työntekijämme hyvistä suorituksista. Palkitsemme työntekijöitä paikallaolo- ja kaverirekrytointibonuksilla. Bonukset tulevat normaalin palkan päälle, ja vaihtoehtoja palkitsemiseen on useita.

  • Työhyvinvointi ja yhteydenpito

    Työhyvinvointi ei ole taikatemppu. Se koostuu pienistä ja monesti arkisista asioista, joilla on kuitenkin suuri merkitys. Voimme luvata, että yritämme parhaamme, jotta viihtyisit meillä ja työssäsi. Me pidämme sinuun aktiivisesti yhteyttä ja tapaamme usein. Tapanamme on käydä tervehtimässä työntekijöitämme työpaikoilla. Tästä saammekin usein hyvää palautetta.

  • Työterveyshuolto

    Yhteistyömme Terveystalon kanssa takaa toimivan työterveyshuollon kaikkialla, missä työntekijämme työskentelevät. Haluamme parhaamme mukaan ennaltaehkäistä tapaturmia ja työstä johtuvia haittoja hyvillä työvälineillä ja vaatteilla. Välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu tai flunssa iskee – silloin haluamme, että koet olevasi meille tärkeä ja saat osaavaa ja hyvää apua.

  • Yhteiset tapahtumat

    Henkilökohtaisen huomioimisen lisäksi järjestämme yhteisiä kokoontumisia mukavan ohjelman ympärille, kuten pizza- ja leffailtoja, urheilutapahtumia ja mitä ikinä vain yhdessä keksimme. Kannustamme kaikkia osallistumaan näihin tapahtumiin, koska silloin voimme tutustua rennoissa merkeissä. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä sujuvampaa yhteistyö monesti on.

Rekrytoinnin ammattilaiset palveluksessasi

Biisonilaisilla on työkavereita ympäri Suomea lukuisissa eri tehtävissä. Teemme töitä tiimissä ja siinä samalla pidämme hauskaakin. Haluamme, että jokainen ihminen kokee itsensä arvostetuksi heti ensitapaamisesta lähtien. Biisonin hallinnossa työskentelee reilu 30 työllistämisen ammattilaista joka päivä sen eteen, että työntekijämme ja uudet hakijat saavat apua urahaasteisiin ja viihtyvät työssään.   

 

Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta