Kojeistoasentajia Arnonille

Etsimme sähköalan koulutuksen omaavia työntekijöitä Arnonin kojeistoasentajan tehtäviin. Tarjoamme hyvän päivätyön henkilöstöstään huolehtivan yrityksen palveluksessa.

Arnon tarjoaa teollisuuden sähköistys- ja automaatiopalveluja koneiden, laitteiden ja järjestelmien toimittajille etupäässä meri- kaivos- ja uusiutuvan energian sektoreilla.  Arnon on palvellut kumppaneitaan yli neljäkymmentä vuotta ja kasvanut kansainväliseksi automaatiotoimittajaksi. Nykyään Arnon on Pohjoismaiden suurin automaatio- ja kytkinlaitetoimittaja.

 

Arnonin yli 220 asiantuntijaa työskentelee kuudessa toimipaikassa kolmessa eri maassa: Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Pääkonttori sijaitsee Tampereella, josta käsin johdetaan maailmanlaajuista liiketoimintaa.

 

Arnon logo.png

 

Haemme Kauhavan Arnonille 

KOJEISTOASENTAJIA


Työ on sähkökeskusten valmistusta, joten sinulla tulee olla sähköalan koulutus. Arvostamme aiempaa alan työkokemusta, mutta myös vasta alalla aloittaneet huomioidaan. Odotamme sinulta hyvää asennetta sekä aikaansaavaa työotetta.

Työsuhde on toistaiseksi voimassaoleva, joka alkaa heti/sopimuksen mukaan. Kyseessä on päivätyö, ma-pe. 

Tarjoamme sinulle kasvavan yrityksen mahdollisuudet sekä henkilöstöstään huolehtivan työpaikan.

Kiinnostuitko tehtävästä? Haluaisimme kuulla sinusta.

 

Tehtävän rekrytointia hoitaa Biisoni Pohjanmaa Oy ja Arnonin toiveesta kaikki yhteydenotot ja lisätiedustelut tehtävästä voit osoittaa Merville, p. 0504630478, mervi.lammi@biisoni.fi. Annan mielelläni lisätietoja tehtävään liittyen.

Jätäthän hakemuksesi viimeistään 31.1.2021 osoitteessa rekry.biisoni.fi. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien työntekijöiden löydyttyä.


Vastaamme yleensä kolmen päivän sisällä

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Kauhava

Päämajantie 1
62375 Kauhava Ajo-ohjeet info@biisoni.fi 0103869300 Näytä sijainti

Tyytyväisten työntekijöiden työnantaja

_M9A2298_72dpi_web.jpg
  • Selkeät kannustimet

    Haluamme huomioida työntekijämme hyvistä suorituksista. Palkitsemme työntekijöitä paikallaolo- ja kaverirekrytointibonuksilla. Bonukset tulevat normaalin palkan päälle, ja vaihtoehtoja palkitsemiseen on useita.

  • Työhyvinvointi ja yhteydenpito

    Työhyvinvointi ei ole taikatemppu. Se koostuu pienistä ja monesti arkisista asioista, joilla on kuitenkin suuri merkitys. Voimme luvata, että yritämme parhaamme, jotta viihtyisit meillä ja työssäsi. Me pidämme sinuun aktiivisesti yhteyttä ja tapaamme usein. Tapanamme on käydä tervehtimässä työntekijöitämme työpaikoilla. Tästä saammekin usein hyvää palautetta.

  • Työterveyshuolto

    Yhteistyömme Terveystalon kanssa takaa toimivan työterveyshuollon kaikkialla, missä työntekijämme työskentelevät. Haluamme parhaamme mukaan ennaltaehkäistä tapaturmia ja työstä johtuvia haittoja hyvillä työvälineillä ja vaatteilla. Välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu tai flunssa iskee – silloin haluamme, että koet olevasi meille tärkeä ja saat osaavaa ja hyvää apua.

  • Yhteiset tapahtumat

    Henkilökohtaisen huomioimisen lisäksi järjestämme yhteisiä kokoontumisia mukavan ohjelman ympärille, kuten pizza- ja leffailtoja, urheilutapahtumia ja mitä ikinä vain yhdessä keksimme. Kannustamme kaikkia osallistumaan näihin tapahtumiin, koska silloin voimme tutustua rennoissa merkeissä. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä sujuvampaa yhteistyö monesti on.

Rekrytoinnin ammattilaiset palveluksessasi

Biisonilaisilla on työkavereita ympäri Suomea lukuisissa eri tehtävissä. Teemme töitä tiimissä ja siinä samalla pidämme hauskaakin. Haluamme, että jokainen ihminen kokee itsensä arvostetuksi heti ensitapaamisesta lähtien. Biisonin hallinnossa työskentelee kaksikymmentä työllistämisen ammattilaista joka päivä sen eteen, että työntekijämme ja uudet hakijat saavat apua urahaasteisiin ja viihtyvät työssään.   

 

Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta