Työnjohtaja, Temotek Oy

Työnjohtaja pääkaupunkiseudulla alkuvuodesta alkavaan asuntokohteeseen.

 

Kiinnostaako ura vaativien rakennushankkeiden parissa?

Temotek Oy on innovatiivinen ja kilpailukykyinen 1995 perustettu perheyhtiö. Toiminnan perusperiaate on asiakaslähtöisyys ja osaavat rakennusalan ammattilaiset. Haluamme toimia lähellä asiakasta asiakkaan ehdoilla kilpailukykyisesti ja tehokkaasti. Toimimme kaikilla rakentamisen sektoreilla toimitilarakentamisesta asuntotuotantoon. Temotek Oy asuntotuotanto tuotti vuoden 2019 aikana yli 350 asuntoa, joista 150 on perustajaurakoituja kohteita. Vuoden 2019 liikevaihtomme oli 82 m€. Työntekijöitä on n. 220. Kotipaikkamme on Oulu.

 

Haemme Työnjohtajaa pääkaupunkiseudulla alkuvuodesta alkavaan asuntokohteeseen.

 

Temotekilla työnjohtajana vastaat työmaalla erikseen sovituista työvaiheista ja niiden etenemisestä aikataulun, budjetin sekä suunnitelmien ja laadullisten vaatimusten mukaisesti. Lisäksi vastaat omien vastuualueiden tehtävien työturvallisuudesta ja työntekijöiden johtamisesta.

Minkälaista olisi työskennellä meillä?

Temotek Oy on matalan organisaation yritys, jossa pääset varmasti näkemään oman kädenjäljen työssäsi. Rennossa ja asiantuntevassa työporukassa viihdytään, sillä tehtävässä on vapautta ja vastuuta, kunhan määrätietoinen ote tekemisessä pysyy kunnossa. Temotek pitää huolta työntekijöistään mm. kattavalla työterveydellä ja liikunta- ja kulttuuriseteleillä.

Mihin asioihin kiinnitämme hakemuksessasi huomiota?

-          Soveltuva koulutus: Rakennusmestari, rakennusinsinööri tai rakennustekniikan YAMK/DI

-          Muutaman vuoden työkokemusta alalta

-          Muutaman vuoden työkokemus kerrostalorakentamisesta

-          Kokemusta aliurakoinnin parissa työskentelystä

-          Työsuunnittelusta työkokemusta

-          Itseohjautuvuutta ja itsenäistä, vastuullista työskentelytyyliä

-          Hallitset alalla yleisesti käytettävät IT-ohjelmat

Tarjoamme toistaiseksi voimassa olevan työsuhteen, haasteellisia tehtäviä mielenkiintoisissa projekteissa ja yritysjohdon vahvan tuen kaikkeen tekemiseen. Työn aloitus sopimuksen mukaan, toivottu aloitus on maaliskuussa.

Hakuprosessi:

Rekrytoinnin hoitaa Biisoni Group Oy ja toivomme, että otat tarvittaessa yhteyttä suoraan Biisonille rekrytointikonsulttiin Olli Tossavaiseen p. 050 3132017, olli.tossavainen@biisoni.fi. Käythän jättämässä hakemuksesi osoitteessa rekry.biisoni.fi. Hakuaika on 29.01.2021 asti. Aloitamme haastattelut kuitenkin jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. 

 

Vastaamme yleensä kolmen päivän sisällä

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Espoontie 1
02770 Espoo Ajo-ohjeet info@biisoni.fi 0103869300 Näytä sijainti

Helsinki

Hermannin rantatie 12
00580 Helsinki Ajo-ohjeet info@biisoni.fi 010 386 9317 Näytä sijainti

Vantaa

Kielotie 1
01300 Vantaa Ajo-ohjeet info@biisoni.fi 0103869300 Näytä sijainti

Tyytyväisten työntekijöiden työnantaja

_M9A2298_72dpi_web.jpg
  • Selkeät kannustimet

    Haluamme huomioida työntekijämme hyvistä suorituksista. Palkitsemme työntekijöitä paikallaolo- ja kaverirekrytointibonuksilla. Bonukset tulevat normaalin palkan päälle, ja vaihtoehtoja palkitsemiseen on useita.

  • Työhyvinvointi ja yhteydenpito

    Työhyvinvointi ei ole taikatemppu. Se koostuu pienistä ja monesti arkisista asioista, joilla on kuitenkin suuri merkitys. Voimme luvata, että yritämme parhaamme, jotta viihtyisit meillä ja työssäsi. Me pidämme sinuun aktiivisesti yhteyttä ja tapaamme usein. Tapanamme on käydä tervehtimässä työntekijöitämme työpaikoilla. Tästä saammekin usein hyvää palautetta.

  • Työterveyshuolto

    Yhteistyömme Terveystalon kanssa takaa toimivan työterveyshuollon kaikkialla, missä työntekijämme työskentelevät. Haluamme parhaamme mukaan ennaltaehkäistä tapaturmia ja työstä johtuvia haittoja hyvillä työvälineillä ja vaatteilla. Välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu tai flunssa iskee – silloin haluamme, että koet olevasi meille tärkeä ja saat osaavaa ja hyvää apua.

  • Yhteiset tapahtumat

    Henkilökohtaisen huomioimisen lisäksi järjestämme yhteisiä kokoontumisia mukavan ohjelman ympärille, kuten pizza- ja leffailtoja, urheilutapahtumia ja mitä ikinä vain yhdessä keksimme. Kannustamme kaikkia osallistumaan näihin tapahtumiin, koska silloin voimme tutustua rennoissa merkeissä. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä sujuvampaa yhteistyö monesti on.

Rekrytoinnin ammattilaiset palveluksessasi

Biisonilaisilla on työkavereita ympäri Suomea lukuisissa eri tehtävissä. Teemme töitä tiimissä ja siinä samalla pidämme hauskaakin. Haluamme, että jokainen ihminen kokee itsensä arvostetuksi heti ensitapaamisesta lähtien. Biisonin hallinnossa työskentelee kaksikymmentä työllistämisen ammattilaista joka päivä sen eteen, että työntekijämme ja uudet hakijat saavat apua urahaasteisiin ja viihtyvät työssään.   

 

Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta