Aluepäällikkö - Biisoni Group Jyväskylä

Tarjoamme sinulle energisen, ystävällisen ja avoimen työyhteisömme tuen ja mielenkiintoisen sekä haasteellisen tehtävän, jossa ei tule samanlaista päivää.

Biisoni Group on täyden palvelun henkilöstöpalvelutalo, joka on keskittynyt täyttämään asiakkaidensa henkilöstötarpeet sovittamalla yhteen työn ja tekijät. Rekrytoimme vuosittain menestyksekkäästi satoja ihmisiä eri ammattialojen tehtäviin. Arvojamme ovat avoimuus, suvaitsevaisuus, joustavuus ja välittäminen. Meillä tutkitusti viihdytään − työntekijämme ovat antaneet meille arvosanaksi 9/10. Tämä edustaa alan kirkkainta kärkeä. 

Olisitko sinä Jyväskylän toimistomme uusi aluepäällikkö? Vahvan kasvun siivittämän ja erinomaisten näkyminen vuoksi haluamme entisestään vahvistaa biisonilaisten joukkoa. Sinulla on mahdollisuus toimia yhtenä avainhenkilönä kasvutarinassamme.

Avainasemassa tehtävässäsi ovat tuloshakuinen myynnin kasvattaminen ja asiakassuhteiden kehittäminen. Asiakastyön lisäksi toimit alueen rekrytoinnin esihenkilönä. Tarjoamme sinulle energisen, ystävällisen ja avoimen työyhteisömme tuen ja mielenkiintoisen sekä haasteellisen tehtävän, jossa ei tule samanlaista päivää. Toimintamme perustuu luottamukseen sekä vastuuseen ja vapauteen. Biisonilla sinulla on aito mahdollisuus vaikuttaa omaan työskentelyysi, kehittää prosesseja ja saada tunnustusta työstäsi. Meille on tärkeää, että viihdyt työssäsi, koska se näkyy sidosryhmillemme. 

Etsimme hyvällä asenteella varustettua tekijää, jolta löytyy ratkaisukeskeisyyttä, uskallusta, tulostavoitteellisuutta sekä aitoa paloa myyntiin ja asiakkaita arvostavaan palvelun rakentamiseen. Tämän lisäksi arvostamme erinomaisella tasolla olevaa kommunikointitaitoa ja pitkälle kehittynyttä tilannetajua. Painotamme rekrytoinnissa aikaisempia näyttöjä myyntityöstä, henkilöstöalasta ja asiakassuhteiden kehittämisestä. Kokemustakin tärkeämpää on kehittymisenhalu, sillä maailman muuttuessa tulee meidän kaikkien kehittyä jatkuvasti.

Kiinnostuitko? Jos innostava tehtävä ainutlaatuisessa yrityksessämme kiinnostaa, niin lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, mutta viimeistään 15.12.2020. Iso plussa on, jos lähetät meille videotervehdyksen. 

Mikäli haluat lisätietoja yrityksestämme tai tehtävästä, niin otathan yhteyttä

Johannes Nikkanen 0405173022 johannes.nikkanen@biisoni.fi

Juha Orrenmaa 0405294644 juha.orrenmaa@biisoni.fi

#B&TWT

 

Tai tiedätkö jonkun, jolle tämä sopisi vielä paremmin? Kerro hänelle!

Jyväskylä

Lutakonaukio 1
40100 Jyväskylä Ajo-ohjeet info@biisoni.fi 010 386 9322 Näytä sijainti

Tyytyväisten työntekijöiden työnantaja

_M9A2298_72dpi_web.jpg
  • Selkeät kannustimet

    Haluamme huomioida työntekijämme hyvistä suorituksista. Palkitsemme työntekijöitä paikallaolo- ja kaverirekrytointibonuksilla. Bonukset tulevat normaalin palkan päälle, ja vaihtoehtoja palkitsemiseen on useita.

  • Työhyvinvointi ja yhteydenpito

    Työhyvinvointi ei ole taikatemppu. Se koostuu pienistä ja monesti arkisista asioista, joilla on kuitenkin suuri merkitys. Voimme luvata, että yritämme parhaamme, jotta viihtyisit meillä ja työssäsi. Me pidämme sinuun aktiivisesti yhteyttä ja tapaamme usein. Tapanamme on käydä tervehtimässä työntekijöitämme työpaikoilla. Tästä saammekin usein hyvää palautetta.

  • Työterveyshuolto

    Yhteistyömme Terveystalon kanssa takaa toimivan työterveyshuollon kaikkialla, missä työntekijämme työskentelevät. Haluamme parhaamme mukaan ennaltaehkäistä tapaturmia ja työstä johtuvia haittoja hyvillä työvälineillä ja vaatteilla. Välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu tai flunssa iskee – silloin haluamme, että koet olevasi meille tärkeä ja saat osaavaa ja hyvää apua.

  • Yhteiset tapahtumat

    Henkilökohtaisen huomioimisen lisäksi järjestämme yhteisiä kokoontumisia mukavan ohjelman ympärille, kuten pizza- ja leffailtoja, urheilutapahtumia ja mitä ikinä vain yhdessä keksimme. Kannustamme kaikkia osallistumaan näihin tapahtumiin, koska silloin voimme tutustua rennoissa merkeissä. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä sujuvampaa yhteistyö monesti on.

Rekrytoinnin ammattilaiset palveluksessasi

Biisonilaisilla on työkavereita ympäri Suomea lukuisissa eri tehtävissä. Teemme töitä tiimissä ja siinä samalla pidämme hauskaakin. Haluamme, että jokainen ihminen kokee itsensä arvostetuksi heti ensitapaamisesta lähtien. Biisonin hallinnossa työskentelee kaksikymmentä työllistämisen ammattilaista joka päivä sen eteen, että työntekijämme ja uudet hakijat saavat apua urahaasteisiin ja viihtyvät työssään.   

 

Teamtailor

Rekrytointityökalu Teamtailorilta